Romahtaminen

Voikun vain voisin mennä sillalta alas, naru jalassa jossa on iso kivi. Naru umpisolmussa, kivi niin että se vain veisi minut alas. Sinne jäisin, mädääntyisin ja kaikki merenelävät söisivät minut... Kukaan ei löytäisi ei tietäisi.. Viiltelin taas... Kunnolla.. Tau'on jälkeen, En saa sille loppua. En mitenkään! Taas olen pettänyt lupaukset.. Ei tässä mitään voi sanoa..

Se olen vain minä..  Muuttumaton paska... Jokaikinen viikko on helvettiä minulle. Lääkkeistä on vain haittaa... Ahistaa koulu, elämä, koti, kaverit KAIKIKI! Elämä on niin vaikeaa.. Vaikka no asioita onkin helpotettu minulle.. Paskat.. Mikään ei auta. Ilo on vähän aikaista paskaa. Sen jälkeen suoraan niin huono olo ettei kukaan usko.         

     '' Pääasia että olet vielä hengissä'' Eikö muuta keksi ihmiset sanoa? Ei edes ammattilainen! Muuta en voi sanoa... Loppua kohti mennään!

Nyt jos saisi jonkun saatanan 12kaliiperisen aseen, niin sillä antaisin itseni mennä!

''Taas on minun mieleni musta. Taidan potea masennusta.'' 

Masennusta ja hyvää

Hei guys!

Tänään käytiin ohjaajan ja äidin kanssa tsekkaamassa uusi ''perheeni.'' Vaikutti todella mukavalta eikä säännötkään ole sen pahemmat.  Arkisin 22 kotiin ja viikonloppuisin kello 24. Not bad! Mukava omakotitalo, iso piha ja kaksi koiraa, kaverit ja poikaystävät saa tulla kylään ja yöksi. Seuraavan viikon keskiviikkona vietän ensimmäisen yöni siellä, sitten mahdollisesti viikonlopun. Eli asiatkin alkavat parantua. Tässä tänään aiemmin on ollut kyllä todella paha olo, kirjoitan siintä kohta tänne. Mutta huomisen ja viikonlopun suunnitelmat. Eetu, Eetu, Eetu. Ihanaa! Tätä on ihana elämä. Poikaystävä, suunnitelmia.. Ja pääsee täältä pois kokonaan! Nyt kerrankin uskallan olla omaitseni. Kertoa mistä pidän.. Pokémoneista. Ne on vain aina ollut niin ihania.. Löööw. Erillaisuus palkitaan. Täytyy vielä odoittaa kun alkaa minun aikani pitää bändipaitoja. Niinkuin joskus. On minussa se sisäinen raskaanmusiikin kuuntelia.

Mutta nyt kirjoitan hieman pahempaa tekstiä, ihan silläkin kannalla että mielessäni on vielä hieman tuollaista. Puhuttiin ohjaajan kanssa että kun kirjoittaa, puhuu esimerkiksi nauhalle se auttaa pahaan oloon. Ja sitten hyviä asioita on taas todella hyvä miettiä mielessä. Mutta.. 

Se olisi kuin sanoisi surulle ''tahdon.'' Kipu vai kuolema? Kivusta oppii. Mielimaassa,  itkenyt koulussakin. Lipsautellut kuoleman toiveita.. ''Nyt menen tämän tien yli silmät kiinni ja hitaasti, en välitä mistään.''

Vähät lupauksista. Minä menen ja niin loppuu muiden paha olo minusta. AJALLAAN. Heilläkin on sitten kaikki hyvin. Unohtaa yhden turhan teinin löpinät. Eikä kenenkään tarvitsisi enään auttaa enkä veisi toisten aikaa. Muistan vieläkin kun osastolla omaohjaaja Saara sanoi että ei näillä lääkkeillä tapeta itseänsä. Test? Tai että tylppä veitsi tekee enemmän tuhoa kuin terävä.. Ihme porukkaa mainita noin asiasta vakavasti masentuneelle. Miulla on tässä kohta hoitosuunnitelma missä luultavasti vaihdetaan lääkkeitä koska nykyiset ei juurikaan tehoa. Tälläistä tänään, ei sen ihmeempiä. Kai? Huomenna on torstai, mahtavaa. Nopeasti menee kyllä päivät pakko myöntää. Kuukausi jo kouluakin käyty. Aika paljon. Ei oikein enään maistu koulu.. Pakkohan sinnekkin on mennä silti. 

                                          Katsokaas muuten kissankieltä, eikö olekkin ällöttävä?`