..

Helloou!

Tässä eletään vaikeita tilanteita. Äiti on avuton kanssani hän sanoi että tarvitsen apua. Ja paljon. Hän on ainut jolle eään kerron kaikki asiat, joka kyllä oikeasi ymmärtää vaikka välillä muuta väittääkin... Pirjo ei sitten luovuta millään vaikka huomaan että hän ei tätä jaksa.

Jäin eilen kiinni viiltelystä. Olin hajotannut paksua lasia olevan Pirjon kalleuden.. Pirjo oli sitä etsinyt ja ei löytänyt niin kysyi minulta. No toki sanoin etten tiennyt missä se oli. Toisella kerralla sanoin kun asia tuli julki että ''Ootko sää oikeesti niin sinisilmänen ettet tiiä mitä tein sillä?'' Toinen tyttö oli tuolloin kuulemassa kaiken.. No sanoin kovaan ääneen että viiltelin sillä ranteet auki ja hyvältä tuntui! Tuli puheeksi asia etten ymmärrä miltä toisista tuntuu kun ei kukaan tiedä miltä sinusta tuntuu tai miltä minusta tuntuu. Intin kova että kyllä nupo tietää, Pirjo painotti monta kertaa että ei tiedä. Kun ei kuulema kukaan tiedä. Olen kuulema ihminen joka ei välitä miltä muista tuntuu.. Mitä nyt ajattelen niin taidan olla psykopaatti. Olen tunteeton. Tuli myös puheeksi asia kun itsenäistyminen sanoin että on aikaa kaksi vuotta aikaa itsenäistyä ja sanoin suoraan että sitä täällä en aijo viettää. Kuulema pompotan muita. ''Tänään tätä ja huomenna tota.'' Pirjo tarkoitti osin asumis asiaa. Pirjo ei ole kait ollut siinä tiedossa että muutan täältä pois. No mutta nyt sai sen tietää ja hiljaiseksi veti.

Muutama kysymys: Onko tunteiden näyttäminen väärin? Mitä minun pitäisi tehdä?

Saan tässä kohta tatuoinnin syntymäpäivä lahjaksi äidiltä. Ihanaa.. Sitä odotan ja se pitää minut hengissä, ja varsinkaan viiltelemättä koska tatuointi tulee ranteesen.

Sijotus propleemaa

Miulla ei todellakaan mene hyvin nyt. Minulle etsitän uutta sijoituspaikkaa. Syytä en vielä paljasta mutta ainakin siksi että tarvitsen enemmän turvaa ja rajoituksia. Tämä nykyinen paikka ei riitä minulle.. Olen arvaamaton en edes nykyään tunne itseäni.. Vaaraksi muille ja itselleni. Jos tässä vielä aijotaan elää täysiikäiseksi niin tässä tarvitse kyllä nyt muutoskia. Tämä ei vain riitä minulle. Nyt on ollut niin vaikeaa että huhhuh. Lauantaina minuun käytiin kiinni, kuuntelin musiikkia rauhassa enkä katsonut taakse joku hyökkäsi otti hupusta ja kurkusta kiinni. No ei siinä muuta, Pääsin karkuun vähän aikaa juoksi perässä. Kaatusin karkureissulla mutta selvisin. Eilen tehtiin ilmotus asiasta. Tässä nyt mielenterveys rakoillut jo muutamat viikot pahasti.

Mut hei! Mää näin min isää jota en ollut nähnyt kuuteen vuoteen. Eka oli kaoottinen hiljaisuus mutta mentiin sisälle niin satiin vähän vaihdettua kuulumisia jne. Paljon oli muutosta hälle tullut. Parempaan päin. Eikä tapaaminen luultavasti jää viimeiseksi. Eli jotain hyvää elämässäkin on tapahtunut..

Tässä miettinyt että mitä min täytyisi tehdä että ymmärretään että tämä on vakavaa? Hei minä vielä itse tiedostan asian. On tämä nuoruus niin vaikeaa.. Paikasta toiseen.. V*tun v*tu! Ei tämä elämä tasaannu ei sitten millään. Tänään muuten opettaja tiedosti asian kun tarvitsisin sijoituspaikalta sen ettö olisin ainut, tarvitsen kaiken huomion hänen pitäisi istua lattialla kanssani vaikka kolme tuntia. Totta! Sellaista paikkaa ei ole olemassakaan paitsikun äidillä ja isällä. Mutta turha edes haikailla. Tässä nyt täytyy tehdä päätöksiä mitkä ei välttämättä ole mieleisiä mutta ihmishenki voi säilyä! Meillä on kahden päivän päästä sossupalaveri.. Sitä odotellessa.. Tässä tullut itseään satuttettuakin..



 Jos joku haluaa seurata minua Twitterissä: https://twitter.com/eeppinenlapsi
TAI jutella minulle muuten sosiaalisessamediassa, onnistuu! Laittaa viestillä vaikka Kik, Whatsapp namea niin otan yhteyttä!

Viikko

Ratkesin taas viiltelemään, olin melkein kuukauden ilman.. Voi jumalauta että olen pettynyt itseeni.. Niin pettynyt.. En enään jaksa pidättäytyä ollenkaan viiltelystä! Jos pidättäydyn petyn niin paljon.. Eli tästä lähtien viiltelen/satutan itseäni niin paljon kun haluan! En jaksa enään olla pettynyt itseeni. Nyt ei ainakaan enään tarvitse olla.  Vitut kaikesta oikeesti..


Tässä nyt kerron viikosta.. Minun ongelma teknisessätyössä selvisi niin että vaihdan käsityöhön. Teen töitä omassa luokassa ja kotona, harvemmin siinä ryhmässä työskentelen  koska minua ahdistaa ihmiset. Tässä  muuten olen miettinyt minun laitaa liikuntatunilla. Kukaan ei ole ainakaan maininut mitän liikuntatunneista minulle. Huh! Liikun vapaa-ajalla. Salila ja lenkillä.

En ole varma olenko kertonut mutta minulle tulee koira. Tässä maanantaina soitan henkilölle keltä sen mahdollisesti hankin. Lovutus vasta noin kuukaden päästä niin kerkeää hyvin hankkia tarvikkeita. Meillä on ennestään kaksi koiraa jotka eivät tuo minulle mitään hyvää oloa.. Toinen ei anna edes kävellä kotona.. Toisella diabetes eikä elä kauaa. Naapurin koiraa olen nyt käynnyt hakemassa ja monen vuoden harkinnalla oman koiran. Äidillekin sopii. Koska se on vain minun koira se myös kulkee mukanani.  Kirjoitan tästä sitten lähemmin kun koira tulee.

Mutta nyt kysymys. Miten minä voin?

Vaihtelevasti. Hyvin ja huonosti. Nyt tämä viikko on ollut minule todella vaikea oman mieleni kannalta. Sain tossa muutama päivä sitten oman television omaan huoneeseen. Voisin vaikka tehdä huone postauksen? Olen nyt täällä tukiperheellä, mukavaa on ollut. Ottanut ihan rennosti ja kuunnellut musiikkia. Koulussa opiskeli alkanut loman jälkeeen rankasti vaikka maksimisaan neljällä tunnilla.. Monia aineita päivässä.. Monia kappaleita tehtäviä. Huhhuh.. No onneksi kohta on hiihtoloma. Kuuden viikonpäästä! Kai? Ei tässä muuta.

Tikattavana

Heissan. Nopeahko kirjoitus. Olin tänään tikattavana. 5 eri haavaa tikattiin, soitin itselleni ambulanssin...Ennen sitä ajatukseni sumenivat aivan, viilsin vain normaalia pahemmin. Tänään koulussa kävin terveydenhoitajalla ja puhui jo silloin tikeistä. Outoa.Mutta kun soitin 112 olin shokissa enkä pystynyt puhumaan, tikkaaminen ei sattunut mutta puudutus sattui.. Itkin niin saatanasti että huhhuh... Mutta mitä sanoi niin yhden haavan väli oli 6cm. Huomenna olisi sos. asiakaspalaveri mietityttää mitä siellä sovitaan, muutakun minunn  huostaanotosta mutta tämän jälkeen saattaa tapahtua vaikka mitä.. Nojaa. Miulla oli tänään nimipäivät.. Pirjo oli ainut joka muisti ne.. Ei edes oma äiti..

Ajattelin vain päivittää hieman kuulumista. Ei muuta

Romahtaminen

Voikun vain voisin mennä sillalta alas, naru jalassa jossa on iso kivi. Naru umpisolmussa, kivi niin että se vain veisi minut alas. Sinne jäisin, mädääntyisin ja kaikki merenelävät söisivät minut... Kukaan ei löytäisi ei tietäisi.. Viiltelin taas... Kunnolla.. Tau'on jälkeen, En saa sille loppua. En mitenkään! Taas olen pettänyt lupaukset.. Ei tässä mitään voi sanoa..

Se olen vain minä..  Muuttumaton paska... Jokaikinen viikko on helvettiä minulle. Lääkkeistä on vain haittaa... Ahistaa koulu, elämä, koti, kaverit KAIKIKI! Elämä on niin vaikeaa.. Vaikka no asioita onkin helpotettu minulle.. Paskat.. Mikään ei auta. Ilo on vähän aikaista paskaa. Sen jälkeen suoraan niin huono olo ettei kukaan usko.         

     '' Pääasia että olet vielä hengissä'' Eikö muuta keksi ihmiset sanoa? Ei edes ammattilainen! Muuta en voi sanoa... Loppua kohti mennään!

Nyt jos saisi jonkun saatanan 12kaliiperisen aseen, niin sillä antaisin itseni mennä!

''Taas on minun mieleni musta. Taidan potea masennusta.'' 

Huonoa huonossa

Tässä taas. Moi..

Huonoa oloa ollut kokopäivän, kouluunkin raahauduin vaikka olo oli kauhea.. *Hyvä Anne, mahtavaa tulit kouluun!* Siellä sitten podin masennusta ja yht' äkkistä iloa.  Miuu ahistaa tämä koko saatanan maailma. Tässä pari kaveria sanoi kaveria ja  kaveria.... Voikun olisin vain hypännyt sieltä katolta.. Olisi ollut yksi rasitus kaikilta pois. Totta. Faktojahan hän sanoi.  So why not?  Tännekkin tulee niin sekavaa ja hyppivää tekstiä kuka tälläistä edes haluaa lukea. Hmm.. En jaksa tätä. Kaikkien helpotuksien kanssa elämäni on silti helvettiä. Haluan viiltää, nukkua pois.. Ei muuta. Ei ole edes iso pyyntö!

Tässä olen meinannut niin monta kertaa viiltää. mutta jotenkin olen pysynyt aisoissa. Kohta tulee se romahdus.. Miulla on nyt ollut jo aika kauan että ei ruoka maistu. Päivässä saatan syödä päivällistä vähän ja iltapala saattaa jäädä, tai että aamiainen jää. Joka on minun kohdalla jopa huolestuttavaa. Kun yleensä minulla on hyvä ruokahalu.. Tässä lauantaina oltiin ravintolassa Vantaalla. PAKOTIN itseni syömään. Karkkejakin olen ostanut viime viikolla enkä niitäkään ole syönyt. 

sunnuntai

Helloou..


Tässä tänään olin äidillä, tehtiin tortilloja, oli mukavaa naurettiin yhdessä. Meidän toinen kissa on lähtenyt pois, enään on vain vanhempi kisu, kaikesta huolimatta huomaa kyllä et on sillä ikävä sitä kissaa. Maukuu perään, oikein itkee.. Eli ilta on ollut mukavaa aikaa. Päivällä miun oli tosi huono olla. Kuuntelin musiikkia ja soitin pianoa yritin purkaa pahaa oloa. Vaikka no.. Ei se oikein auttanut.. Oli kait muutamaa vailla etten olisi mennnyt ja viiltänyt ranteet auki. Sillä hetkellä kun ei vaan ymmärrä mitä tekee..No huomasin kumminkin että kello oli jo jonkun verran bussi äiteelle lähtisi niin en kerkennyt tehdä mitään. Hikihatussa tavarat kassiin ja menoksi noin 3 kilometriä 15min bussi asemalle. Hilkulle meni että kerkesin.. Sitten ostamaan tarpeita kaupasta... Kaupasta josta pahimmat muistot ja kiusaajat...


Muuten no viikonloppu ihan OK. Paskat ajatukset kiusaa lähes kokoajan mutta yritän olla välittämättä niistä. Tässä olen monelle toitottanut kun näitä ajauksia kamppailee vastaan menee voimat, joka ikinen.. Ja jos kamppailen ne pois.. Saan ne takaisin ajanpäästä pahempina!

Tossa hoidossa ollesani sain erittäin tärkeän ystävän, saan häneltä vertaistukea ja muutenkin hyvää seuraa kun hänen kanssa jutustelee. Seuraavan viikon sunnuntaina hänet näen.. Pitkästä aikaa.


Kohta tulee joulu.. Odotatko? EN! Minä en odota mitään. Tai no.. Kuolemaa.

Paranevaa?

Heissan...


Tässä taas, tauon jälkeen.. Tauon syy.. Hoito.. MIKÄ EI PASKAAKAAN AUTTANUT MINUA! Ehkä pieniä mielen muutoksia, hyvin pieniä.. 3 viikkoa mennyt eikä valoa edes näy! Ei tässä enään mikään auta, pakko myöntää.. Alkaa tuo parantumisen luulo haihtua. Yritän nyt aloittaa kuntoilun mikä on parantanut mieltäni.. Viimeinen mahdollisuus. Sitten toivottavasti vaivun koomaan ja kuolen. Täällä toivossa eläminen on paskaa... ''Hei nyt kaikki on hyvin, hoito auttoi!'' *JAVITUT!*

No tossa kyllä sanoin Pirjolle miun äkillisesä tapahtumasta. 4 tai 6 askelta nopeaa kävelyä moottoritielle. Olin kahtavaille tiellä, kunnes havahduin.. Jotenkin kyllä tuntuu siltä että näitä minun oloja ei oteta tosissaan! No kai nyt, olen vain paska täällä.. Tarvittavia lääkkeitä olen joutunut ottamaan, kyllähän ne vähän auttaa!

Olen yrittänyt parantaa oloani esimerkiksi kirjoittamalla hyvää itsestäni.. Ei se auta. 

                                                 Biisi Cross My Heart and Hope to Die.

Täydellinen romahdus

Olen niin saatanan pettynyt itseeni.. Luulin jo pääseväni paskasta kierteestä pois.. Luulin.. Luulin.. En pysty pitämään mitään lupauksia, EN YHTÄÄN MITÄÄN! Olen pettynyt itseeni, muutkin on pettynyt minuun. Olen paska jolla ei ole kontrollia yhtään tässä elämässä! En osaa mitään, en koulussa, en kotona EN MISSÄÄN! J.U.M.A.L.A.U.T.A. Mä en enään suomeksi kestä itseäni.. I can't take myself...

Se 3 viikon paha olo,,, Purkautui.. Suihkussa.. Hain terän, viiltely karkasi aivan käsistä, itkin ja viilsin.. Hitaasti mutta painoin.. En tuntenut mitään..Tai no. Heräsin todellisuuteen ja huomasin miten veri virtasi.. Nyt puolen vuoden sinnittelyt on menetetty, taas se alkaa, Eikä voi enään mitään! Ei yksinkertaisesti mitään.  

                             

Sitä selittää koko ihmiskunnalle että kaikki on hyvin, vaikka mikään sitä nähnykkään!
Polilla ''Laita tohon kirjaan jotain iloista?'' - Joojoo.. *Minä mitää iloista siihen laita! Ilosen teen ku tapan itteni lääkkeillä!!*



Pakko myöntää, en enään jaksa tätä blogia, en koulua en itseäni, en omia oloja, en kotia.. Kohta.. KOHTA. Olen poissa.  22 Kaliiperisellä päähän..

                               //Anne