Tikattavana

Heissan. Nopeahko kirjoitus. Olin tänään tikattavana. 5 eri haavaa tikattiin, soitin itselleni ambulanssin...Ennen sitä ajatukseni sumenivat aivan, viilsin vain normaalia pahemmin. Tänään koulussa kävin terveydenhoitajalla ja puhui jo silloin tikeistä. Outoa.Mutta kun soitin 112 olin shokissa enkä pystynyt puhumaan, tikkaaminen ei sattunut mutta puudutus sattui.. Itkin niin saatanasti että huhhuh... Mutta mitä sanoi niin yhden haavan väli oli 6cm. Huomenna olisi sos. asiakaspalaveri mietityttää mitä siellä sovitaan, muutakun minunn  huostaanotosta mutta tämän jälkeen saattaa tapahtua vaikka mitä.. Nojaa. Miulla oli tänään nimipäivät.. Pirjo oli ainut joka muisti ne.. Ei edes oma äiti..

Ajattelin vain päivittää hieman kuulumista. Ei muuta

Romahtaminen

Voikun vain voisin mennä sillalta alas, naru jalassa jossa on iso kivi. Naru umpisolmussa, kivi niin että se vain veisi minut alas. Sinne jäisin, mädääntyisin ja kaikki merenelävät söisivät minut... Kukaan ei löytäisi ei tietäisi.. Viiltelin taas... Kunnolla.. Tau'on jälkeen, En saa sille loppua. En mitenkään! Taas olen pettänyt lupaukset.. Ei tässä mitään voi sanoa..

Se olen vain minä..  Muuttumaton paska... Jokaikinen viikko on helvettiä minulle. Lääkkeistä on vain haittaa... Ahistaa koulu, elämä, koti, kaverit KAIKIKI! Elämä on niin vaikeaa.. Vaikka no asioita onkin helpotettu minulle.. Paskat.. Mikään ei auta. Ilo on vähän aikaista paskaa. Sen jälkeen suoraan niin huono olo ettei kukaan usko.         

     '' Pääasia että olet vielä hengissä'' Eikö muuta keksi ihmiset sanoa? Ei edes ammattilainen! Muuta en voi sanoa... Loppua kohti mennään!

Nyt jos saisi jonkun saatanan 12kaliiperisen aseen, niin sillä antaisin itseni mennä!

''Taas on minun mieleni musta. Taidan potea masennusta.'' 

Huonoa huonossa

Tässä taas. Moi..

Huonoa oloa ollut kokopäivän, kouluunkin raahauduin vaikka olo oli kauhea.. *Hyvä Anne, mahtavaa tulit kouluun!* Siellä sitten podin masennusta ja yht' äkkistä iloa.  Miuu ahistaa tämä koko saatanan maailma. Tässä pari kaveria sanoi kaveria ja  kaveria.... Voikun olisin vain hypännyt sieltä katolta.. Olisi ollut yksi rasitus kaikilta pois. Totta. Faktojahan hän sanoi.  So why not?  Tännekkin tulee niin sekavaa ja hyppivää tekstiä kuka tälläistä edes haluaa lukea. Hmm.. En jaksa tätä. Kaikkien helpotuksien kanssa elämäni on silti helvettiä. Haluan viiltää, nukkua pois.. Ei muuta. Ei ole edes iso pyyntö!

Tässä olen meinannut niin monta kertaa viiltää. mutta jotenkin olen pysynyt aisoissa. Kohta tulee se romahdus.. Miulla on nyt ollut jo aika kauan että ei ruoka maistu. Päivässä saatan syödä päivällistä vähän ja iltapala saattaa jäädä, tai että aamiainen jää. Joka on minun kohdalla jopa huolestuttavaa. Kun yleensä minulla on hyvä ruokahalu.. Tässä lauantaina oltiin ravintolassa Vantaalla. PAKOTIN itseni syömään. Karkkejakin olen ostanut viime viikolla enkä niitäkään ole syönyt. 

Positiivinen postaus

Olen tässä miettinyt että mitä tänne kirjoittaisin? Asiaa esim. Parantumisesta, kiusaamisesta, oloista, hoitomahdollisuuksista jne..?

Mutta tässä aivan omalla järjellä mietin että tännekkin pitää kirjoittaa jotain hyvää.. Kai? Meillä oli tiistaina palaverikoulussa, itkuhan sielläkin tuli, meikkasin kauan ja meikit aivan levinneet.. Mahtavaa. Mutta siinä nyt päätettiin siirtää minut Pienluokalle ja sitten Pajalle. Muuten käyn helpotetusti koulua. Muutama tunti päivässä ja siintä sitä sitten nostetaan voinnin kannalta. Olen tyytyväinen. Ei minusta olisi edes kouluun koko päiväksi, en ole oikein edes koulukuntoinen. Pikkuhiljaa.

Mutta viikonlopusta muuten. Mielialat ovat olleet mitä olleet. Yht' äkkinen itkukohtaus saattaa muuttua nauruksi, tai toisinpäin. Pienikin asia lannistaa mieltä. Vastoinkäymiset jne. Mutta jos nyt vaikka tässä postuksessa paneudun hyvään. Olen oppinut taas vähän nauttimaan pienestä. Oltiin lauantaina Flamingossa. Kylpylässä. Oli todella mukavaa laskin vesiliukumäkiä, hypin kolmesta ja viidestä metristä. Eka kerta siellä. Minua kyllä tosin aika pahoin ahisti ihmispaljous ja mutenkin kun vähissä kuteissa hyppiä, MUTTA eipä siellä onneksi ollut tuttuja. Helpotti vähän.  Huomenna se olisi joulukuu ja tiedän jo mitä lahjoja saan äidiltä, joulun vietän äidillä vaikka siellä se on vain syömistä ja TV;n katselua mutta mitä vikaa? Joulu on minulle enemmänkin vai olemista. Ei juurikaan mitään ''juhlaa'', enemmän juhlin syntymäpäiviä!

Kun puhuin matkasta ulkomaille, se peruttiin. Koska... No... Ehkä aika ei nyt sallinut. Mutta matka on kyllä vielä tulossa! Tässä 12-14 päivänä me lähdenne laivalle ja nukutaan hotellissa, ihanaa!


Mutta miten nyt siis mennyt muuten. Tossa keskellä viikkoa oli minulla todella vaikeaa. Lähdin sanomatta kotoonta.. Tulin illalla. Kävelin lähellä moottoritietä ja katselin meneepä ne nopeasti. Olisi nopea lähtö. On todella harmi kun tässä matkalla melkein minne vain on moottoriteitä. Pakko se on kestää... Kai tässä kaikki?

<3  <3

Kiitos postaus

Tässä vielä kiitos postausta.


Eli siis kiitän äitiä, Pirjoa, Satua ja ystäviä että olette jaksanut minua vaikka miulla ei ole ollut hyvä olla. Tietty tämä kiitos on monille muillekkin mutta ainakin heille.

Kiitos äiti kun olet jaksanut minua vaikka olen tuonnutkin sinulle huolta, pahaa oloa, miettimistä ja tietty iloisuutta. Kaiken tämän jälkeen olet muuttanut pienempään asuntoon, antanut toisen kissan pois.. Vaikka nämä onkin suuria? asioita meidän elämässä niin silti meidän side on kestänyt ne, nykyään on tosi mahtavaa viettää aikaa yhdessä, tai no puhua ja auttaa sinua. Minusta muutenkin tuntuu että välimme ei ole juuri muuttunut, hyvään suuntaan ainakin!  Ja on hyvä että voin tulla sinne koska vaan. Oot miulle tärkee niinkun tiedätkin,


Kiitos Pirjo että olet ottanut minut tänne asumaan, täällä on tosi ihana olla ja tulen hyvin juttuun kanssasi. On ollut mukavaa että olet jaksanut minua vaikka oloni ei olekkaan ollut parhaimmat. Olet aina positiivinen ja ajattelet asioita positiivisesti, joka saa minun välillä hämmästelemään. Vaikka olenkin vähän ''mokinnut'' täällä olessani niin mukavaa että joskus niille nauretaan tai huomautetaan eikä tehdä numeroa. Miun on ollut tosi helppo sopeutua tänne vaikka vielä on sopeuduttavaakin, Miulla on ihan mahtava oma huone täällä. Olet se toinen luotettava aikuinen elämässä.


Kiitos Satu että olet ollut minuun yhteyksissä vielä mäki- aikojen jälkeenkin, aina tosi positiivinen. On tosi mukavaa kun vielä tulet esimerkiksi koulupalaveriinkin mukaan! Vaikka en ikinä mäkeen palaa niin toivon ettet unohda minua!



Minun on vaikea kiittää muutenkuin kirjoittamalla joten ajattelin kirjoittaa koska luultavasti en ikinä saisi sanaa suusta.

sunnuntai

Helloou..


Tässä tänään olin äidillä, tehtiin tortilloja, oli mukavaa naurettiin yhdessä. Meidän toinen kissa on lähtenyt pois, enään on vain vanhempi kisu, kaikesta huolimatta huomaa kyllä et on sillä ikävä sitä kissaa. Maukuu perään, oikein itkee.. Eli ilta on ollut mukavaa aikaa. Päivällä miun oli tosi huono olla. Kuuntelin musiikkia ja soitin pianoa yritin purkaa pahaa oloa. Vaikka no.. Ei se oikein auttanut.. Oli kait muutamaa vailla etten olisi mennnyt ja viiltänyt ranteet auki. Sillä hetkellä kun ei vaan ymmärrä mitä tekee..No huomasin kumminkin että kello oli jo jonkun verran bussi äiteelle lähtisi niin en kerkennyt tehdä mitään. Hikihatussa tavarat kassiin ja menoksi noin 3 kilometriä 15min bussi asemalle. Hilkulle meni että kerkesin.. Sitten ostamaan tarpeita kaupasta... Kaupasta josta pahimmat muistot ja kiusaajat...


Muuten no viikonloppu ihan OK. Paskat ajatukset kiusaa lähes kokoajan mutta yritän olla välittämättä niistä. Tässä olen monelle toitottanut kun näitä ajauksia kamppailee vastaan menee voimat, joka ikinen.. Ja jos kamppailen ne pois.. Saan ne takaisin ajanpäästä pahempina!

Tossa hoidossa ollesani sain erittäin tärkeän ystävän, saan häneltä vertaistukea ja muutenkin hyvää seuraa kun hänen kanssa jutustelee. Seuraavan viikon sunnuntaina hänet näen.. Pitkästä aikaa.


Kohta tulee joulu.. Odotatko? EN! Minä en odota mitään. Tai no.. Kuolemaa.

Paranevaa?

Heissan...


Tässä taas, tauon jälkeen.. Tauon syy.. Hoito.. MIKÄ EI PASKAAKAAN AUTTANUT MINUA! Ehkä pieniä mielen muutoksia, hyvin pieniä.. 3 viikkoa mennyt eikä valoa edes näy! Ei tässä enään mikään auta, pakko myöntää.. Alkaa tuo parantumisen luulo haihtua. Yritän nyt aloittaa kuntoilun mikä on parantanut mieltäni.. Viimeinen mahdollisuus. Sitten toivottavasti vaivun koomaan ja kuolen. Täällä toivossa eläminen on paskaa... ''Hei nyt kaikki on hyvin, hoito auttoi!'' *JAVITUT!*

No tossa kyllä sanoin Pirjolle miun äkillisesä tapahtumasta. 4 tai 6 askelta nopeaa kävelyä moottoritielle. Olin kahtavaille tiellä, kunnes havahduin.. Jotenkin kyllä tuntuu siltä että näitä minun oloja ei oteta tosissaan! No kai nyt, olen vain paska täällä.. Tarvittavia lääkkeitä olen joutunut ottamaan, kyllähän ne vähän auttaa!

Olen yrittänyt parantaa oloani esimerkiksi kirjoittamalla hyvää itsestäni.. Ei se auta. 

                                                 Biisi Cross My Heart and Hope to Die.

Täydellinen romahdus

Olen niin saatanan pettynyt itseeni.. Luulin jo pääseväni paskasta kierteestä pois.. Luulin.. Luulin.. En pysty pitämään mitään lupauksia, EN YHTÄÄN MITÄÄN! Olen pettynyt itseeni, muutkin on pettynyt minuun. Olen paska jolla ei ole kontrollia yhtään tässä elämässä! En osaa mitään, en koulussa, en kotona EN MISSÄÄN! J.U.M.A.L.A.U.T.A. Mä en enään suomeksi kestä itseäni.. I can't take myself...

Se 3 viikon paha olo,,, Purkautui.. Suihkussa.. Hain terän, viiltely karkasi aivan käsistä, itkin ja viilsin.. Hitaasti mutta painoin.. En tuntenut mitään..Tai no. Heräsin todellisuuteen ja huomasin miten veri virtasi.. Nyt puolen vuoden sinnittelyt on menetetty, taas se alkaa, Eikä voi enään mitään! Ei yksinkertaisesti mitään.  

                             

Sitä selittää koko ihmiskunnalle että kaikki on hyvin, vaikka mikään sitä nähnykkään!
Polilla ''Laita tohon kirjaan jotain iloista?'' - Joojoo.. *Minä mitää iloista siihen laita! Ilosen teen ku tapan itteni lääkkeillä!!*



Pakko myöntää, en enään jaksa tätä blogia, en koulua en itseäni, en omia oloja, en kotia.. Kohta.. KOHTA. Olen poissa.  22 Kaliiperisellä päähän..

                               //Anne

Paskaa diipadaapaa

Heipandei.

Loma viikko vierähtänyt, kohta taas koulun penkille. Tällä hetkellä vietän aikaa kotona äiteellä, odotan että äitini tulee kotiin töistä. Tässä nyt laskenut aikaa, 2 kuukauteen en ole ollut kotona yökylässä, pahaa se tekee mutta kaikki on kestettävä.. Katsoo tämän meidän pikkukissan kehitystä niin kyllä huomaa että se on kasvanut eikä sitä voi enään pieneksi sanoa. Pallitkin niin julmetun kokoiset! Kohta äitee muuttaa pienempään kämppään, minne en itse mahdu asumaan mutta kyllä aina välillä sinnekkin mahdun, tosin jotkut tavarat täytyy hävittää, sijaisperheeseen en niitä vie koska ne menttäisivät arvonsa. Outo ajattelutapa(kö)?  Mutta muuta omaan vointiin ja mielentilaan, Kun ei noita hyviä päiviäkään ole ollut hääppöisemmin. Vaikka niin on luvattu että olosi parantuu.. Joskus tuntuu että se vain pahenisi. Eikä sitä minun melkein kokoaikaista pahaa oloa edes kukaan huomaisi tai ymmärtäisi.

Minullakin saattaa olla etten puhu kotona juurikaan mitää, ellei kysytä.. Olen vain omissa maailmoissa ja poden pahaa oloa vaikka kuinka yritän sitä poistaa hyvillä asioilla. Tuntuu ettei kukaan edes tee asialle mitään, Mitä sitten kun ei olekkaan mahdollisuutta auttaa enään? Kun on siellä jossain.. Kaukana. Tällähetkellä mielessäni ei todellakaan olisi itsemurha mutta kun se mielentila tulee, sitä ei välttämättä voi poistaa eikä asialle voi mitään jos jotain tapahtuisi. En enään tiedä mitä näille asioille pitäisi tehdä, olen pyytänyt apua mutta minusta se on ollut turhaa. 

Ihmisenä miun arvo laskee ja laskee kokoajan, arveton on arveton. Noh mitäs muuta tässä enään sanoisi, sanoisiko miltä minusta muuten tuntuu itsenikanssa? PAHALTA. En oikein enään nauti omasta elämästä, en juurikaan mistään mitä teen. Mutta onneksi minulla on poikaystävä joka pitää jalat maassa. Kiitos hänelle.

Kuka tietää missä minä olen
Ei näy minusta puolikastakaan
Helvettiä on tämä olevinaan 
Tämä jatkuva toipumisprosessi

Hyvät ja pahat

Moi lukijat!

Nyt tulee pitkästä aikaa hyvää ja pahaa tekstiä samassa postauksessa. Eli täällä uudessa perheessä nyt 4 viikkoa. Hyvin menee sinänsä. Mieli on kyllä todella useasti maassa. Tuosta aiheesta kohta.

Mutta nyt pitkästä aikaa on oikeasti aikaa kirjoittaa. Ja sain oman tietokoneen. Käytiin tossa muutama viikko sitten kaupoilla meni kolme tuntia. Tuli 5 housut, kengät, takki, 7 paitaa ja seitsemät rintsikat. Käytiin sen jälkeen Amarillossa syömässä. Meille on luvattu matka Cap Verdeen 4.12.18.12. Onhan täällä elämä ihan okei. On kyllä kauhea ikävä kotiin.

Mää en tiedä mikä miul on enään. Miulle luvattiin melkeimpä parempaa oloa mutta sitä nyt ei ole näkynyt muutamaan viikkoon. Olen ollut todella depis.. Mielessäni pyörii kokoajan itsetuhoisia ajatuksia joita purkaan minun omaan kirjaani. Olen todella ylpeä itsestäni koska en ole silti viillellyt. Monta kertaa on meenanut ottaa lääkkeitä yliannostuksen.. Nyt on alkanut pyöriä päässä '' Tuossa on korkea talo, Menen katolle ja hyppään alas!'' Tänään viimeksi. Suunnittelin jo mielessäni miten sen teen. En tiedä mikä minulla enään on. Haluaisin olla iloinen mutta huonot ajatukset valtaa pääni vaikka kuinka taistelen vastaan! 

'' Huono, tarpeeton, paskiainen, sydämetön, kuole, kuole, elä yksin,'' Pakko myöntää että taaskaan en juurikaan tunne mitään hyvää elämässäni ja tulevaisuudessa. Synkkää tai mustaa. Ei muuta. Aina välillä pelkään pahinta...

                                                Kirja täynnä paskaa.. Angstia. Auttaa pahaan oloon!

Mahtavaakin mahtavampaa!

Heissan lukijat, ja kyylät!

Tässä viimeviikkolla on ollut niin hirveästi kaikkea tekemistä, ei ole kerennyt tehdä mitään. Joussut paikasta toiseen, koti, sijaisperhe ja laitos, huhhuh! Tavaroita täytyy kantaa paikasta toiseen, niskat kipeät.. Mutta nyt tälläinen mielipide uudesta sijoituspaikasta: Eli on todella mukavaa olla siellä, päivät menee katsellessa televisiota tai muuten vain oleskelessa, matkoilla ja muuten matkataan kaupunkeihin.. Sunnuntaina me olimme Vantaallakin, ensimmäistä kertaa minä itse olin. Tutustuin uusiin ihmisiin ja muutenkin oli todella mukavaa.. Kyllä sinne voi hyvinkin asettua asumaan, ja nopeasti varmasti totun asumaan siellä.

Tässä nyt päälle kuukausi oltu koulussa, ensimmäisiä kokeita mennyt melko hyvin menneet mielestäni, kohta tietty into niihin lopahtaa ja numerot laskee taas.. Siitä kuutosesta vitoseen, hahhah! Tämän viikon lauantaina on meillä koulua, ei mitenkään jaksaisi lauantai- koulua. Perjantain mukainen lukujärjestys. Koulussa muuten kavereita on eikä minua enään kiusata milläänlailla, olen todella iloinen siitä! Muutenkin olen saannut voimaa jaksaa koulussa ja muuten tässä arjessa. Vaikka välillä kaikki tuntuukin mahdottomalta!

Tässä vielä ainakin kuun alkuun olen tässä nykyisessa sijotuspaikassa sitten muutan pois, sitä odotellessa. Meidän vanhalla naapurilla on syöpä, harmillista, miksi yleensäkään syöpä on olemassa? Hrr, kylmät kelit alkannut.. Jäädyn pystyyn.. Kohta on jo talvikin.. Hei muuten! Tänään ostin meikkivoiteen, meitsi alkaa nyt meikkaamaan ja oikeasti näyttämään kauniilta.. Tai ainakin yritän.

Mutta tällätteen nytten, seuraavaksi sitten menen sijaisperheeseen yöksi keskiviikkona..

+++ ! Kotia ja äitiä on todella kova ikävä, samoin Eetua. Ja omaa kotia.. 

 

Masennusta ja hyvää

Hei guys!

Tänään käytiin ohjaajan ja äidin kanssa tsekkaamassa uusi ''perheeni.'' Vaikutti todella mukavalta eikä säännötkään ole sen pahemmat.  Arkisin 22 kotiin ja viikonloppuisin kello 24. Not bad! Mukava omakotitalo, iso piha ja kaksi koiraa, kaverit ja poikaystävät saa tulla kylään ja yöksi. Seuraavan viikon keskiviikkona vietän ensimmäisen yöni siellä, sitten mahdollisesti viikonlopun. Eli asiatkin alkavat parantua. Tässä tänään aiemmin on ollut kyllä todella paha olo, kirjoitan siintä kohta tänne. Mutta huomisen ja viikonlopun suunnitelmat. Eetu, Eetu, Eetu. Ihanaa! Tätä on ihana elämä. Poikaystävä, suunnitelmia.. Ja pääsee täältä pois kokonaan! Nyt kerrankin uskallan olla omaitseni. Kertoa mistä pidän.. Pokémoneista. Ne on vain aina ollut niin ihania.. Löööw. Erillaisuus palkitaan. Täytyy vielä odoittaa kun alkaa minun aikani pitää bändipaitoja. Niinkuin joskus. On minussa se sisäinen raskaanmusiikin kuuntelia.

Mutta nyt kirjoitan hieman pahempaa tekstiä, ihan silläkin kannalla että mielessäni on vielä hieman tuollaista. Puhuttiin ohjaajan kanssa että kun kirjoittaa, puhuu esimerkiksi nauhalle se auttaa pahaan oloon. Ja sitten hyviä asioita on taas todella hyvä miettiä mielessä. Mutta.. 

Se olisi kuin sanoisi surulle ''tahdon.'' Kipu vai kuolema? Kivusta oppii. Mielimaassa,  itkenyt koulussakin. Lipsautellut kuoleman toiveita.. ''Nyt menen tämän tien yli silmät kiinni ja hitaasti, en välitä mistään.''

Vähät lupauksista. Minä menen ja niin loppuu muiden paha olo minusta. AJALLAAN. Heilläkin on sitten kaikki hyvin. Unohtaa yhden turhan teinin löpinät. Eikä kenenkään tarvitsisi enään auttaa enkä veisi toisten aikaa. Muistan vieläkin kun osastolla omaohjaaja Saara sanoi että ei näillä lääkkeillä tapeta itseänsä. Test? Tai että tylppä veitsi tekee enemmän tuhoa kuin terävä.. Ihme porukkaa mainita noin asiasta vakavasti masentuneelle. Miulla on tässä kohta hoitosuunnitelma missä luultavasti vaihdetaan lääkkeitä koska nykyiset ei juurikaan tehoa. Tälläistä tänään, ei sen ihmeempiä. Kai? Huomenna on torstai, mahtavaa. Nopeasti menee kyllä päivät pakko myöntää. Kuukausi jo kouluakin käyty. Aika paljon. Ei oikein enään maistu koulu.. Pakkohan sinnekkin on mennä silti. 

                                          Katsokaas muuten kissankieltä, eikö olekkin ällöttävä?`

 

 

 

Ihanaa luettavaa

Heissan ihmiset!

Mahtava viikonloppu vietetty tukiperheellä.. Ihanaa ollut, hoitanut eläimiä hyppinyt trampoliinilla, pyöräillyt ja viettänyt mahtavaa aikaa! Tänne Mäkeen taas kun takaisin tuli mieli muuttui, nimeltä mainitsematon herra pilaa kaiken.. Toivottavasti pääsen täältä nopeasti pois..  Ei tarvitse katsoa tietyn naamaa,  onhan täällä yksi aika ihana ihminenkin, siis oikeasti. Osaa auttaa ymmärtää! Hänestä en muuta kerro..Mutta harvinaisen mukava ja salaperäinen... Kuulin hyviä uutisia keskiviikkona käydään ohjaajan ja äidin kanssa tutustumassa uuten sijaisperheeseeni. Joudun kyllä olemaan täällä vielä jonkin aikaa koska ensin täytyy tehdä tutustumis käyntejä. 

Tukiperheelle tuli uusi hevonen, Karkki ja Leonbergin koiranpentu Rambo. Rambo tosin täytyi antaa omistajalleen takaisin koska heidän Ruusa ei oikein pitänyt hänestä. Ehkä parempi niin ettei Ramboa ihan pilata. Launtaina mahtavaa savulohta, sitä oisin voinnut syödä niin paljon kun vain riittäisi mutta maha ei vedä. 

Eetua näin ennen kun lähdin tukiperheelle eli perjantaina. Se oli niin ihanaa. Sitä olisi voinnut jatkua kauan.. Todella kauan.. Nautittiin toisistamme, puhuttiin... Rakasteltiin.. Kaikki tämä kahdessa tunnissa.. Vain. No onneksi on seuraava viikonloppu kokonaan aikaa! ...Toivottavasti. Ikävä on kova! Ja rakkaus häneen se senkun vain kovenee,, Kaiken tämän jälkeen. Rakastan Eetua. Vaikka  muut mitä sanovatkaan minua ei kiinnosta! Rakkaus on lumivalkoinen. Ei pienen hetken.. Vaan.. Ison hetken.. Hah. 

Mielialat on ailahdelleet minne sattuu mutta viikonlopun ovat ollaat hyvin korkealla, eli hyvällä tuulella! Ikävöiminen tekee huonon mielen.. Joten  ei täydy ikävöidä.. Sitä päivää kun tässä odotan että oma elämä tasaantuu.. Koulu, koti asiat.. Mutta niin. Huono kirjoitustaito miulla kyllä, mutta tässähän tätä kartuttaa! 

Rambo

Sumuinen maisema

Eetu <3

 

Masennus shittiä

Hellurei!

Tässä juuri para-aikaa makaan sängyssä potemassa flunssaa. Ei muuta. Nenä vuotaa, kurkkuun sattuu eikä saa henkeä. Sairastan hyvin harvoin mutta jos sairastan se voi muuttua pahemmaksikin mitä on.  Kävin just suihkussa, tuli heti parempi olo jotenkin vain virkosi kaikella tavalla.. 

Sain juuri tietää että tuleva uusi perheeni on luultavasti Karhulassa, yksinhuoltajalla jolla on kaksi pientä koiraa! Kuullostaa hyvältä. Tiistaina tietääkseni menemme tutustumaan kyseiseen paikkaan. Jännittävää on.

Olen nyt huomannut paremmin sen kuinka mieleni muuttuu kokoajan. Hyviä päiviä ja huonoja.. Nyt lähiaikoina on ollut melko tukalaa itseni kanssa.. Kokoajan pyörii mielessä lääkkeiden yliannostus, pääsisinkö niillä pois vai sekavaan tilaan.. Mitä tapahtuu tuon puoleisessa vai tapahtuuko mitään? Olenko yksin siellä? Miten jaksan tätä? Tuntuu että murrun taas uudestaan eikä mikään voi enään auttaa. Tämä esittäminen että kaikki olisi hyvin alkaa jo painamaan. Miksi edes esitän?  Nojaa. En luokittele itseäni mitenkään masentuneeksi miulla on vain paha olla. Antakaa minun vain olla. Onneksi Eetu ja ohjaajat tukevat minua.. Ja äiti. Vaikka kaikki alkaakin järjestyä silti minä olen lähellä romahtaa.

Kysyn itseltäni miksi haluan olla täällä? Onko minut luotu tähän maailmaan? Mietin mutta en saa vastausta. Tyydyn siis hiljaisuuteen...  

Muuta en halua enkä edes voi kirjoittaa. Voisi tulla liian raskasta tekstiä.  

 

 

 

Viikonlopusta

Heiheiheiheei! 

On ollut aivan mahtava viikonloppu. Perjantaina yökotona, kaverikin oli meillä, Miko perjantaina ja Noora lauantaina. Oli niin ihanaa nukkua omassa sängyssä, pakko myöntää että nukuin kyllä todella hyvin! On aina välillä niin ihanaa nukkua kotona. Yleinen kuntokin on melko hyvä ihmissisuhteissa kaikki hyvin! Paremmin melkein voisi enään edes mennä. Rakas kainalossa. 

En ole tainnut kertoa minun rakkaastani kihlatusta Eetusta? Se on tärkeintä miulle. Nyt meillä on ollut todella rankka kuukausi, nähty juuri ja juuri viikonloppuisin mutta oikea tosi rakkaus kestää tämän. En Eetua halua menettää. Se on oma kultani kaikesta huolimatta. Vielä puoli kuukautta niin rakkautemme kukoistaa taas, jolloin voimme taas nähdä vaikka joka päivä. 

Tänään on ollut kunnon urheilupäivä, kävin uimalassa uimassa, salilla ja hölkkäkävelin 7 kilometrin lenkin, nyt on ihanan rento olo.. Jotenkin se motivaatio alkaa palaamaan, ehkä hieman myöhässä mutta eihän se haittaa. Salilla kun käy sitä aina ajattelee että ääh, en minä näitä laitteita osaa käyttää! Mutta eihän meistä kukaan niitä ole osannut käyttää heti ensimmäisellä kerralla..Uimassa jouduin melko noloon tilaneeseen... Mutta. Kun ajattelee ei viiltelyssä ole mitään järkeä. Tänäänkin uimahallissa kun reiteni ovat pahasti viilellyt, arpiset. Ihmiset katsoivat jalkojani surullisena en ensimmäiseksi tajunnut miksi he katsoivat minua surullisesti kunnes vain saan päähäni piston miksi.. Joten ihmiset älkää oikeasti viillelkö..

Kielilävistys on ollut minulla nyt viikon, syöminenkin onnistuu todella hyvin nyt! Ei enään satu ainakaan paljon. Enkä kadu tämän lävistyksen ottamista, en en en.  

Koulussa olen nyt painanut työtä 3 viikkoa, loma olisi kyllä tarpeen.. No olen ainakin flunssassa jos ei muuta. Viikonloppuna näin vanhaa kaveria jota en ole oikeastaan tuntenut koskaan niin hyvin. Teemua. Olen aina jotenkin halunnut olla hänen kanssansa tekemisissä mutta koskaan en ole saannut aikaiseksi sitä, nyt laitoin hänellä viestin ja näimme illalla, se oli oikeasti vaan niin ihanaa, kerrankin uskalsin tehdä ''aloitteen.'' Siinä illalla käveltiin ja juteltiin, oli kyllä tosi mukavaa!

Keskiviikon kuulumiset

Heissaan!

Oon tosi iloinen. Oikeasti.  Kielilävistys vihdoin kielessä,  en tuntenut juurikaan mitään, olin ohjaajan kanssa. Ohjaajakin ajatteli että olisin edes inahtanut mutta ääntäkään ei kuulunutkaan. Onhan tämä nyt kipeä, vaikea syödä ja puhua mutta on se tämän arvoista! Eli suuri kipukynnys, miullahan on/oli kielilävistys, huulilävistys, napalävistys, kulmalävistys ja rustolävistys. Myös kyllä perus korvakoruja 5 kappaletta, noista itse kaikki paitsi kielilävistys. Oon aina jotenkin unelmoinnut että olisin lävistäjä.. 

Mutta menee kyllä todella hyvin tällähetkellä. Asiakasuunnitelmassa ei päätetty sen kummoisempia asioita, olen vielä nykyisessä paikassa ja kun löydetään jokin sijaisperhe niin sinne muutan sitten. Ärsyttää hyvin paljon kun isäni on vielä huoltajani mutta ei elämässäni mitenkään. (hyvä niin.) Hän saa silti lappuja liittyen asioihin ja en todellakaan haluaisi että hän saisi niitä. Sitten soittelee äidilleni, en itse omista hänen numeroa. Onneksi! Paljon on kaikkea mistä puhua mutta ehkä nyt ensimmäiset postaukset blogissani on enemmän itseeni liittyvää! Miun tekisi mieli kirjoittaa tänne kaikki, mikä painaa, mutta ajatelkaa kuinka painavaa luettavaa tämä blogi olisi? Juuri mietin että ehkä hieman vähennän omien asioiden kertomista tänne. Ihan vain teitä ajatellen. 

On se niin ihanaa kun meidän kisut hyppivät toistensa päällä, vanhempi kissa vielä tulee syliin kehräämään ja oleilemaan, sillä kai on niin ikävä! On miullakin kyllä niitä. Pikkukissa sivulaukkaa selkäkyyryssä, mahtava näky!

Hei muuten, oletteko te huomannut kun päivät vierii niin nopeaa tahtia ettei pysy perässä? Minä olen ainakin huomannut sen! Nytkin on jo keskiviikko, vastahan oli maanantai! Huhhuh. Kyllä tämä lukuvuosi menee sitten nopeasti, ainakin uskon. Muut kouluvuodet eivät ole menneet läheskään niin nopeasti. Alle 4kuukautta niin on jo joulu.. Mahtavaa.. Sittekun on kahdeksantoista niin kuulema aika vierii vielä nopeammin, uskottavaa, aijon kyllä nauttia tästä nuoruudesta vielä kun voin!

puspus, heihei!  

 

 

 

Tiistain pulinat

Olo on taas kauhea. Kävin Makuunissa ostamassa karkkia kuudella eurolla. Käy ilta näinkin! Tiedätte kai tunteen kun esittää iloista vaikka ei olisi edes syytä olla iloinen? Piiloittelee huonoa mieltä. Kestin sitä yli puolivuotta kunnes romahdin. En pelkää romahtavani nyt mutta, kaikki on mahdollista. Aina kun on mahdollisuus kirjoittaa, se auttaa olooni. Ulkona ollut sateinen päivä. 

Tiedän että näillä kirjoituksilla tuotan pahaa mieltä muille.. Koska he lukevat kirjoituksiani, surkeita tekstejäni.. Mutta tämä auttaa minua saamaan paremman mielen, etten vain viiltele. Viiltelystä ei ole mitään hyötyä se on vain tyhmä kierre, jota ei välttämättä voi lopettaa helposti.. Mutta asiasta toiseen..Miulla on kauhea ikävä äitiä, en kerro siitä kenellekkään. Haluisin kotiin edes yhdeksi yöksi. Oon todella huono pysymään tietyssä asiassa mitä kirjoitan, joten puheenaiheeni hyppivät sinne tänne. Huominen jännittää, niin kauheasti, on niin monia asioita mitä jännittää, asiakasuunnitelma ja mitä siinä päätetään. Kielilävistyksen ottaminen. Menetän varmasti yöunetkin, mikä on todella erikoista koska yleensä minulla on hyvä unen ''laatu''. Johtuu ehkä lääkkeistä mutta silti. Ainahan nekään ei auta minua!

Koulu on muuten alkanut todellla hyvin! Hieman on tressiä tulevasta mutta kyllä uskon että se tasaantuu ajankanssa. Koulussakin näkee niitä ei niin ''mukavia'' ihmisiä, ainakin tänään tullessani koulun ruokailusta.. Nimeltä mainitsematon tyttö johon olin jopa ihastunut tulee samasta ovesta ja tönäisee ja katsoo ilkeästi, en siis tunne häntä mutta mitä olen itse lukennut niin hän on monille muillekkin ilkeä. Siinä sain kyllä pahan mielen mutta, kaikesta selviää. Yläkoulussa oleminen on kyllä oikeasti todella haastavaa ja vaikeaa. Siellä varsinkin oma maine ja ego on todella tärkeitä. Alakoulussa hyvä että edes ajattelee noita asioita. Mutta minkä mahtaa jos on kauniisti sanottuna ylimielinen. 

Ei tässä tällä kertaan muuta. Pulisen teille luultavasti seuraavaksi keskiviikkona kun on taas kotomäki- ilta. Loppu viikko muutenkin varmasti sössötän koska uutta rautaa naamaan. Suuhun vielä!

 

 

 

Lauantain pahat

Mä en jaksa.. Haluun pois..  Miun piti tehä päätös.. Päätökseen vastasin Ei.. Kaduttaa, en voi enään vaihtaa päätöstä.. Ajatelkaa kuinka helppoa on vain lähtä koko maailmasta pois? Se kävisi oikeasti niin helposti.. Toisinkun eläminen.. Se on vaikeaa, rasittavaa. En tiedä enään miten jaksan... Kaikki oikeasti tuntuu niin mahdottomalta, yritän jaksaa... Ei enään onnistu.. Aina sitä miettii maailman menoa, olen nyt ollut viiltemättä 2 viikkoa, viime kerralla en viilellyt edes paljon. Olen ylpeä  puolivuotta jo viiltelemättä. Silti joskus jos vain naksahtaa päässä, kaikki lupaukset peruuntuu, tapahtuu jotain.. Sitä päivää tässä saa ihan odottaa, tiistaina on asiakasuunnitelma jolloin päätetään yhdessä miun asioista, semmoset on aina miusta jotenkin pelottavia ja jännittäviä. Haluiaisin vain jäädä pois siintä. 

Himaakin menossa mut eipähän siellä ketään ole tietysti..  Onhan tässä vielä muutamia jotka oikeasti välittää. Ja he kun ovat..Auttaa minut jaksamaan. En oikeasti edes ole yksin! Nyt kyllä olis ihan kiva jos pääsis viihtelle, vähän päästämään ''paskaa'' ulos. Täs just äidin, psygolokin ja ohjaajien kanssa puhuttu kun huolehdin muiden asioista ihan liikaa. Se on kyllä ihan totta, huolehtiminen on oikeastaan kuin yksi ongelmistani. Unohdan omat asiat kun kuuntelen muiden huolia ja yritän auttaa.. Tää kirjottaminen aina auttaa mielentilaan, ei ole enään niin paha olo.. Yleensäkään en näytä pahaa oloa, purkaan sen johonkin.. Jospa sitä kävisi ostamssa levyn suklaata ja viettäisi päivän sitten pelaamalla.. 

Asiasta toiseen. Nää mitä tänne kirjoitan ei ole että hakisin sääliä, mua ei enään kiinnosta mitä ajatellaan jos kerron asioitani julkisesti, ehkä joskus tätä asiaa kadun mutta joskus.. Minusta ja miun asioista leviää niin paljon kaikkea joten kerrotaampas miten asiat oikeasti on. 

Sotke mun hiukset,
Sulata mieli,
Suttaa mun naama,
Sun tekee mieli

Jootain hyvää

              Moi!

Tässä nyt kirjottelen tästä viikosta siis perjantaina. Sattuu juuri sopivasti olemaan kotomäki- ilta. Jolloin siis ollaan sisällä viidestä lähtien. Mutta siis miten minun viikkoni on mennyt? Hyvin! Oon nyt saannu yhteensä kahdella sadalla eurolla kuteita, on sossuistakin oikeesti jotain hyötyä! Uusi takki, kahden kengät, paita ja housut.  Kun maksusitoomuksella maksetaan niin ei välttämättä käy kaikkiin kauppoihin mentiin äipänkanssa turhaan Citymarkettiin kun ei voinnut maksaa maksusitoomuksella.. No onneksi Prismassa kävi! Tiistaina menen ottamaan R4 & tattoossa kielikorun, vähän kyllä jännittää, siinä  sitten sössöttää muutamat päivät..

Ainiin! Meenattiin kun Prismassa oltiin niin että oltaisiin ostettu samallaiset takit kun äipän takki oli vielä myynnissä Prismassa, mutta ehken halua olla äipän kanssa samallaisia. Tässä Monstercat soi, mietin että mitähäN sitä tänään tekisi, pitäis saada treenattuaki mutta ei ole ollut kiinnostusta. Ainakin saunaan menen! Nää viikonloput täällä on kyllä tosi rentoja. Ja muutenkin säännöt täällä!

 Sijaisperheestä etten unohda kertoa, miulla on valintana joko Pyhtää/Vastila tai Karhula.. Maalla asuminen olisi kyllä mukavaa, siellä on myös poneja ja kaksi koiraa.. Houkuttelee kyllä.. Kaikki jäisI taakse.. Ja onhan siellä pieni n. 35 oppilaan kyläkoulu, poika valtainen.. Jännittää mitä sossuissa päätetään, kyllä tää elämä on ollut nyt niin saatanan sekaisin.. Kaveri yritti hypätä katolta, sitten äiti ja isä asiat, kaikki kun miun asioista päätetään, tulenko huostaanotetuksi vai olenko avohuollossa, olen kyllä niin tiukasti sanonnut täällä että minuahan ei toiseen laitokseen laiteta, siihen pistän oikeesti hanttiin.. Sitä en halua, EI EI EI!.. Huhhhuh.. Miten edes jaksan tätä?

Miulla alotettiin taas lääkitys, olin ollut lomalla ottamatta niitä vaikka olisi pitännyt, kyllähän sen huomaa että ne vaikuttaa, miulla on niin paljon ollut mielialan ailahtelua ja olen ollut oikeasti raivona.. Päätä ja nyrkkejä seinään.. Täysjärkisyys on siis yliarvostettua. :D 

PS. MIULLA ON KAUEHA IKÄVÄ MIUN PLEIKKARIA JA KONETTA..  

Takki

Kengät 

Joskus iloisuuskin on sallittua täällä päin! ♡

 

                              Moi! 

Alotan nyt bloginkirjoituksen. Miulle on nyt tapahtunut muutaman vuoden aikana vaikka mitä jotka on pakko jakaa. Tähän tulee varmasti kaikkea kotiasioista, sossuista, koulusta. Mutta nyt kerron itsestäni!

Olen siis 15 vuotias tyttö Kotkasta. Asun tällä hetkellä laitoksessa, mutta varmasti tulevalla kuukaudella asun jo sijaisperheessä. Käyn kotona silloin tallöin tietty. On aika paljon huolia mitä tänne voisi vaikka jakaa teille luettavaksi. Tänne tulee varmasti kerran viikossa kirjoitus ellei ole jotai että en voisi sitä kirjoittaa. Mutta siis. Miullahan ei ole isää. Se hylkäsi miut joskus kuusivuotta sitten, joskus olen sattunut näkemään hänet mutta eihän se minua tunnista.. Hyvä vaan. Ei tarvi sitä kestää.. Mielisairas on/oli. Hakkas minua ja äitiä. Äidin kanssa on tosi hyvät välit mutta silti en asu kotona, ehkä asiasta joskus mainitsen täällä miksi. Minua on kiusattu, olen ollut vakavasti masentunut vuosina 2013-2014.. Olin suljetulla osastolla, ei ollut ensimmäinen kerta edes siellä. Syön 5 lääkettä tällähetkellä... Tästäkin voin kertoa kun saan vain aikaa siihen. Miulla on myös oma tukiperhe jolle menen aina kerran kuukaudessa viikonlopuksi. Se on maalla ja siellä on poneja ja muutama koira. Mutta tälläisista asioista kerron nyt blogissani. 

Elämäni ei ole ollut ruusuilla tanssimista mutta itse olen tottunut tähän kaikkeen ettei oikeen mikään enään tunnu pahalta. Koulusta vielä. Olen erittäin huono koulussa, omistan lukihäiriön ja helpotetun matematiikan kirjan.. 

Tuossa kuva minusta Langinkoskella.